Tapahtumat 2008
Aidan kevätnäytös pidettiin 12.1.2008 Raumon koululla. Näytökseen osallistui useita eri ikäisiä ja eri taitotasolla tanssivia Aidan pareja. Runsaslukuinen yleisö sai nähdä upeita vakiotansseja sekä sähäköitä lattarirytmejä tanssijoiden esittämänä.
Talvileiri pidettiin Levillä 8.-10.2.2008. Leirille osallistui yli 50 tanssijaa huoltojoukkojen lisäksi. Tanssijoiden taitotaso vaihteli F-luokasta A-luokkaan. Eri ikäluokistakin löytyi tanssijoita aina lapsi1-sarjasta seniori1-sarjan tanssijoihin. Leirin huippuvalmentajina toimivat jälleen päävalmentaja Markku Siltala sekä valmentajat Soile Näsänen ja Toni Tuominen.
Aidan uudet salit. Kaikki kilpatanssiryhmät ja muut harrasteryhmät ovat alkaneet pyörimään salilla helmikuusta-08 lähtien. Salin avajaisia vietettiin 24.5.2008 kevätnäytöksen merkeissä. Näytöksessä tanssivat Aidan eri ikäisiä ja taitotasoltaan eri vaiheessa olevat tanssijat
Kesäleiri Aidan salilla 31.7.-3.8.2008. Leirille osallistui 23 paria. Tasokkaasta valmennuksesta vastasivat Markku Siltala, Soile Näsänen ja Toni Tuominen. Leirin hyvästä onnistumisesta vastasivat omalta osaltaan huoltojoukot. Lämmin kiitos talkooporukoille, erityiskiitos upeasti toimineelle keittiöporukalle!
10-tanssin SM-kilpailut kisattiin 8.11.2008 Salossa. Samassa yhteydessä kisasivat myös lapsijoukkueet, joihin Aidalta osallistui kolmen parin muodostama joukkue. Joukkueessa tanssivat Pietari Aikio - Johanna Heikkilä, Toni Kauppinen - Ella Huusko ja Santeri Pakola - Julia Molander. Aidan kilpailijat tanssivat 21 joukkueen porukasta tiensä finaaliin ja Aidan joukkue sijoittui lopulta upeasti SM-joukkuekisassa viidenneksi. 10-tanssin SM -kisassa karsinnoista semifinaaliin tanssivat menestyksekkäästi sekä juniori 1 -luokan pari Joonas Sadinmaa - Mirva Kemppainen (sijoitus 10.) että nuoriso-luokan pari Akseli Kurttio - Rosanna Kulju (sijoitus 11.).
Itsenäisyyspäivänaaton tanssiaiset pidettiin Aidan salilla 5.12.2008. Tanssii tätien kanssa -alajaosto ideoi tämän onnistuneen tapahtuman. Lämmin kiitos tädeille tukijoukkoineen! Myös muut aidalaiset osallistuivat talkoisiin mukavan illan toteutuksen varmistamiseksi.
Aidan pikkujoulu 14.12.2008 keräsi salille runsaan osanottajamäärän. Useat olivat pukeutuneet näyttäviin ja hauskoihin naamiaispukuihin syyskauden päätöstilaisuuden teeman mukaisesti.